Herätä mut painajaisesta
En vaan jaksa. Kun Miksu synty, elin elämäni onnellisinta aikaa. Nyt mä elän elämäni painajaismaisinta aikaa.
” Kell’ onni on, se onnen kätkeköön ”
Jotain paskaa karmaahan tän on oltava, että meidän elämästä muodostu pieni helvetti. Hyvinä päivinä sitä ajattelee, että ehkä vaan kuvittelin kaiken tuon kivun, sydäntä raastavan itkun ja oman jaksamattomuuden. Sitten taas palataan vauhdilla maan pinnalle.
Sakeutettu Nutrilon AR toi meille suuren helpotuksen – hetkeksi. Olikohan kyse vaan hyvistä päivistä kun se alotettiin, vai auttokohan väliaikasesti paremmin? Gavisconista huudettiin pää punasena, mutta ajattelin yrittää antaa sitä nyt uudestaan 2 viikon tauon jälkeen, että josko se sopiskin nyt – monille niin on käyny että aiemmin kivut tuoneet lääkkeet onki myöhemmin sopineet ja tuoneet helpotusta arkeen.
Miksikö oon niin väsyny ja lopussa?
Jos vauva nukkuu vuorokaudesta keskimäärin 8h, ja senki itkeskellen, heräillen koko ajan ja 
kuulostaen siltä että tukehtuu, ei siinä omat unenlahjat oo mitkään parhaimmat. Plus että osan noista unista se nukkuu sylissä pystyasennossa nojatuolissa – tai sylissä kun ite seisoo. Päivät itkee, maito seilaa nielun ja vatsalaukun väliä, itketään lisää, itketään myös väsymystä (me molemmat..) ja välillä puklaillaan kaaressa joka paikka. Nukuttamiseen voi mennä jopa 4h yöunille, vaikka Miksu on rättiväsyny. Herää muutamien minuuttien, vähintään 10-15min välein nouseviin happoihin ja taas huudetaan. Ei auta vaunut, sitteri, manduca, kohotettu sängynpääty, kapalot,turvakaukalossa heijaaminen.. mitähän näitä muita oli. Syli auttaa, jos auttaa. Ja kävely sekä pystysuora asento – ainaki osan ajasta. Välillä ei sekään. Tätä tilannetta ei ainakaan helpota se, että M hermostuu vauvan itkuihin tosi nopeesti jos pyydän sitä hoitamaan – jos siis oon ite läsnä. Kun ite oon muualla, hoitaa se pojan ja Aadan moitteettomasti.
Parhaimmassa tapauksessa tää loppuu muutamien kuukausien päästä. Pahimmassa tapauksessa tää kestää vuosia ja vuosia. Mä en halua ajatella että kuulutaan jälkimmäisiin tapauksiin, mutta jos tää johtuu maitoallergiasta joka alkaakin olla aika varteenotettava vaihtoehto, se on hyvinki todennäköstä.
Parhaina päivinä Miksu nukkuu yöllä 6h+3h, noita on noin 2 kertaa viikossa. Päivisin ei nuku. Yritän vaan hokee itelleni, että ei Miksu sitä todellakaan kiusallaan tee eikä tuolle mitään voi, kipeehän se on eikä ilkee, mutta ei se aina vaan auta. Hermostuttaa, väsyttää, itkettää ja masentaa. Parhaina päivinä on ihanaa kun Miksu hymyilee ja naureskelee, viihtyy muutenki ku pystyssä. Ne on kai ainoo voimavara tällä hetkellä tässä arjessa – kaks päivää viikosta.
Refluksilapsista oon saanu voimaa, ilman niitä ihmisiä siellä en olis jaksanu ees tänne asti. Refluksivauvan kanssa eläneet ihmiset tietää mitä tää on, muut ajattelee karkeesti että no jaa, jos vauva puklailee ja itkeskelee niin ei kai toi paha oo. Meille saa aina tulla kattoo kuinka helppoo tää arki täällä on, ja viikko viikolta vaan pahenee näköjään.
Nyt lähetään purkamaan tilannetta gavisconilla, jos se ei auta niin sitten kokei
llaan maitoallergisten korvike. Tähän on pakko löytää ees vähän tolkkua, ja mun on pakko saada kotiin apua. En mä muuta enää pysty tekemään päivisin kun itkemään ja istumaan hiljaa eteenpäin tuijottaen ja miettien, että mitähän mä oon tehny että oon ansainnu tällasta? Pahinta tässä kuitenki on kattoa Miksun kipuja, sitä surullista naamaa kun se itkee ja hätääntyy ja kuunnella sitä nikottelua öisin ja pelätä että se tukehtuu vielä tohon pukluun.
Inhottavaa sanoa että onneks en oo yksin, koska ei tätä kenellekkään toivois todellakaan. Refluksikoiden äitien kanssa jutellessani on käyny ilmi että ensimmäiset 4-6kk on ollu samanlaista muillaki ja sitten voinu jo ehkä helpottaa, ja ne äidit on nukkunu kaikki unipätkät pystyasennossa tuolissa tai keinussa vauva sylissä. Rispektiä teille jotka ootte selvinny tervejärkisenä tästä kaikesta, mä pelkään että poltan itteni loppuun ja saan alkaa taas pillerinpyörittäjäks, koska se tunne on jo ikävän lähellä. Jotain oon sentään aiempien vuosien masennuskierteestä oppinu kahdeksassa vuodessa, koska nyt osaan ite jo tunnistaa omat tunteet ja fiilikset ja ehkäpä jopa hakea apua.
Sain nukkua aamulla 4h kun M hoiti täällä lapset, kuvittelin että mieli olis vähän korkeemmalla unien jälkeen mutta tää todellisuus tuntuu edelleen ihan yhtä rankalta kun tietää mitä tää päivä tuo tullessaan ja pelkää jo yötäki. Viime yönähän siis Miksu nukku 3-4h, sitten huusi muutaman tunnin, nukahti ja heräili kahden tunnin aikana parisen kymmentä kertaa.
Mut hei mikäs tässä, sellastahan se vauva-arki on, eikö niin?
Meidän hyviä päiviä <3
