Long time no see!
On menny muutama viikko kirjottelusta – ei ihme, tää elämä on ollu niin yhtä hulinaa ettei paljon ylimääräsiä oo jaksanu.
Sammaksesta kun selvitiin ja koliikkiepäilystäkin, niin paljastu että meidän Miksullahan on REFLUKSI! Ei hitto miten voikin ihan oikeesti sattua meille taas kaikki mahdollinen. Oon tässä just kironnu sitä, kuinka Aadaa odottaessa tein kaiken niin väärin kun poltin ja en yhtään tarkkaillu syömisiä jne ja Miksua odottaessa kun yritti parhaansa eikä tupakkaankaan koskenu niin sitten on vauva-aikana kaikkea tuskasta – ja raskausaikakaan kun ei mikään iisein ollu. Ehkä tästäki selvitään taas yhteistuumin M:n kanssa. Nyt menee siis sakeutettu korvike, ja sillä on kivut ja kaikki muut oireet kurissa mutta nyt sit paskotaan monta kymmentä kertaa päivässä, enkä tiedä mistä johtuu. Maitoaki menee ~1500ml vuorokaudessa, että ei ihme jos tulee vähän peräpäästä ulos. Nyt viimeyönä Miksu rauhotti ton maidonjuonnin ja sama on jatkunu aamulla, sovittiin M:n kanssa että aletaan viivyttämään syöttöjä eikä anneta ennenkun 3-4h on kulunu edellisestä syötöstä ellei huuda ku syötävä. Pakko saada joku tolkku tähän, ettei tarviis kiinteitä vielä alottaa reppanalle. Ehkä toi nukkuminenkin alkaa taas sujumaan, tällä hetkellä ainakin nukkuu rauhassa vaunuissa vielä aamulenkin jäljiltä. Tän kaiken unettomuuden, itkujen ja stressin takia meillä on M:n kanssakki menny sukset ihan ristiin ja etenki minä oon aika kärkkäästi puhunu sille, en vaan voi hillitä itteäni väsyneenä ja ärsyyntyneenä. Itkeä tihrustin sitten yks ilta sen syliä vasten, että en mä pahalla mutta kun ei vaan jaksa – vastaukseksi sain, että ei kummankaan pidä ottaa tosissaan sanomisia niin kauan kun tätä vauva-ajan kamaluutta kestää. <3 Kyllä mä vaan niin kovin rakastan tuota miestä. Jokaikinen päivä on vituttanu, itkettäny ja mietityttäny että miks me ees tehtiin vauva. Kummasti sitä vaan kuitenki on täynnä rakkautta kun asiaa alkaa pohtimaan ja tulin siihen tulokseen, että tää vauva-aika menee kyllä niin nopeesti ohi että tän jaksaa vaikka päällään seisoen. Pakkohan se on.
Niin tosiaan, Vilhosta tuli Mikael Jouni Iivari, Miksuksi kutsutaan 🙂 Isin sukunimellä, toki.
Miksumään <3
Nyt me perheen tytöt ollaan mun sukunimellä, mutta eiköhän mekin joskus sitten vaihduta isin nimelle. Ristiäiset meni hyvin, porukkaa oli kun pipoo ja niiden järjestämisessä oli kamala kiire ja hulina. Onneks kaikki on nyt jo ohi! Ukki oli kovin otettu, kun nimi Jouni periyty häneltä. Luulenpa, ettei olis voinu arvatakkaan saavansa viimeselle lapsenlapselleen omaa nimeään siirrettävän. Se tuntu mulle jotenki todella tärkeeltä, isä on ollu mulle niin tärkee läpi elämän.
<3
Maailman paras isosisko tärkeää tehtävää suorittamassa!
Poika kuin isi (:
Hirveesti tuntu olevan kirjotettavaa ennenkun tietokoneelle istahdin, mutta nyt tuntuu pää ihan tyhjältä. Tää arki vetää niin mehut meikäläisestä, että ei toimi pää. Eikä varsinkaan muisti.
